
Kavionjälki rakentaa raviurheilun tulevaisuutta

Raviurheilu ja sen rakenteet elävät murroskautta. 2017 vuoden peliyhtiöiden yhdistämisen jälkeen raviurheilu on elänyt valtion tukipolitiikan ohjatessa toimintaa ja tästä erityisesti on saanut nauttia hevosten omistajat ja valmentajat. Vielä 2024 jaettu palkintopotti omistajien suuntaan on ollut suurimpia koskaan.
Raviradat ovat taas tasapainotelleet tukiehtojen kanssa, jotka mahdollistavat toimintojen ylläpitämisen, mutta hankaloittavat kehittymistä. Vuoden 2024 aikana päätetty hevosalan tahtotila kohti lisenssimarkkinaa konkretisoitui arpajaislain myötä loppuvuodesta 2024. Hevospelit siirtyvät lisenssimarkkinaan muun urheiluvedonlyönnin kanssa.
Raviratojen tulee tapahtumakeskuksina tehdä nopea siirtymä huomattavasti pienentyvien valtiontukien aikana kohti markkinaehtoista mallia. Meidän tulee olla valmiita lisenssimarkkinaan jo nyt.
Tästä ajatuksesta on lähtenyt liikkeelle Lännen ratojen yhteinen myynti- ja markkinointiyhtiö Kavionjälki. Haluamme rakentaa raviurheilun tulevaisuutta yhdessä kumppaniemme kanssa.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana Kavionjälki on rakentanut järjestelmiä ja hionut myyntisalkkua. Ensimmäisiä koko alueen yhteisiä kumppanuuksia on saatu rakennettua ja pystymme tuottamaan yhdessä kumppaneillemme lisäarvoa ja räätälöimään kokonaisuuden sellaiseksi, kun he toivovat. Raviradat tavoittavat asiakkaansa monikanavaisesti ja laajasti. Tapahtumakohtaiset seuraajaluvut ovat isoja ja sosiaalisen median sitoutuminen laajaa. Tapahtumien skaala kulkee arkiraveista Teivon 2026 kuninkuusraveihin asti. Tapahtumia kehitetään ja konseptoidaan Kavionjäljen kautta koko alueella ja samoja teemoja voidaan kehittää usealla paikkakunnalla. Tämä mahdollistaa myös kumppanuuksien rakentamisen samojen teemojen ympärille useammalla raviradalla.
Raviradat ovat monipuolisia tapahtumakeskuksia ja tarjoavat tiloja monelle isolle ja pienelle tapahtumalla ravien lisäksi. Muun tapahtumatoiminnan kehittäminen ravirata-areenoilla on myös Kavionjäljen yksi tavoite. Raviratojen vahvuuksia ovat isot ja laajat ulkoalueet, sekä keskisuuret yleisö ja katsomoalueet suoraan kaupunkien kyljessä.
Kiitän kaikkia Kavionjäljen matkaan lähteneitä kumppaneita ja toivotan uudet tervetulleiksi. Kuluvan vuoden aikana rakennamme eteenpäin myös kumppaneiden verkostoamme ja tulossa on verkostotapaamisia, jossa kumppanit pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Eeva Karvonen, Kavionjäljen toimitusjohtaja