Vuoden viimeisiä hetkiä eletään ja on aika kääntää katseet kohti ensi vuotta ja Kuninkuusraveja Teivossa 2026. Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta iloinen asia on se, että lippujen ennakkomyynti on lähtenyt liikkeelle mukavan vilkkaasti ja joidenkin lippujen kohdalla saatamme saavuttaa tilanteen, että lipputyyppi tulee loppuunmyydyksi. Kun edellisissä Kuninkuusraveissa tässä vaiheessa vuotta lipunmyynti liikkui muutamissa sadoissa, olemme nyt moninkertaisesti edellä tuota tasoa. Vaikka kokonaismyyntitavoitteeseen on vielä pitkä matka, on alku erittäin rohkaiseva ja antaa vahvan signaalin siitä, että kiinnostus Teivon Kuninkuusraveja kohtaan on suurta. Erityisen hyvän vastaanoton on saanut vuoden 2026 kuninkuusravipassi, joka sisältää myös Tammelan Stadionilla järjestettävän Manserockin. Manserock-yhtyeen lisäksi lavalle nousee paluun tekevä Negative.
Tapahtuma-alalla on viime vuosina tullut tavaksi jättää lippujen ostamisen varsin viimetinkaan, näin on myös Kuninkuusraveissa. Mitä tämä tarkoittaa tapahtuman järjestelyiden näkökulmasta? Todella moni asia alueen rakentamisessa ja palveluissa perustuu arvioon tulevasta yleisömäärästä. Mitä paremmin yleisömäärää pystytään etukäteen ennustamaan, sitä paremmin tapahtumakävijän näkökulmasta kaikki sujuu. Kävijöillehän me tapahtumaa teemme ja haluamme, että ihmiset viihtyvät ja järjestelyt menevät nappiin. Paras kiitos tapahtumajärjestäjälle onkin ennakkoon ostettu lippu. Tänä vuonna Teivossa tähän on myös erityinen kannustin. Kun pääsylippu on valmiiksi ostettuna, pääsee heti ensimmäisestä matkasta alkaen käyttämään lippuun sisältyvää Nysse-joukkoliikennettä. Jos liput ostetaan portilta, tulee myös matka joukkoliikenteessä maksaa erikseen. Tähän liittyy toinenkin näkökulma. Kun liikennöinti tapahtuu aikataulutetulla joukkoliikenteellä, ei vuoroja pystytä vauhdista lisäämään ja siksi meille järjestäjinä ennakkoliput hyvissä ajoin etukäteen ostettuna parantavat ennustettavuutta ja antavat mahdollisuuden myös varautua riittävinä bussivuoroina. Kesän liikennöinti suunnitellaan jo toukokuussa, jolloin meillä tulisi olla hyvä käsitys siitä, millainen määrä meillä on kuljetettavaa yleisöä. Tämä ajankohta on huomattavan paljon aikaisemmin kuin tyypillisin ajankohta, jolloin lippuja ostetaan tapahtumaan.
Mikäli siis kalenterissasi on jo merkintä saapua ensi kesänä Ylöjärvelle Teivoon Kuninkuusraveihin, niin suuntaa lippukaupoille ajoissa. Meillä on nytkin meneillään hyvä ennakkolipputarjous vuoden 2025 loppuun asti. Sen lisäksi, että autat meitä järjestelyissä, säästät myös lipun hinnoissa ja saat kaiken hyödyn lipustasi irti. Mutta jos nyt kuitenkin vielä on epävarmaa pääsetkö mukaan Suomen suurimpaan ravitapahtumaan ja teet päätöksesi viime tingassa, olet aivan yhtä tervetullut tapahtumaan kuin lipun ennakkoon ostanutkin. Sillä ihmiset ja iso yleisö, ne tekevät juuri sen ainutlaatuisen tunnelman, jonka vuoksi Kuninkuusravit on kesän ykköstapahtuma.
Nähdään Kuninkuusraveissa 31.7.–2.8.2026!