
Ravirata on muutakin kuin valmennus- ja kilpailupaikka

Osa 1: Ravirata markkinointialustana
Kesä on raviurheilun kulta-aikaa. Suurkilpailut ja kesäratojen paikallisravit täyttävät kalenterin, ja yleisö saapuu paikalle kokemaan lajin sykkeen livenä. Vaikka tunnelma on parhaimmillaan paikan päällä, on kilpailu ihmisten vapaa-ajasta kovempaa kuin koskaan. Pääsylipputulot eivät yksin enää riitä – raviratojen täytyy hakea uusia keinoja tuottaa tulorahoitusta.
Tämä on kolmiosaisen blogisarjan ensimmäinen osa, jossa pureudumme raviradan rooliin markkinointialustana. Seuraavaksi luvassa elämyspalveluiden ja tilaratkaisujen mahdollisuudet. Kirjoittaja on Kavionjäljen myyntipäällikkö ja intohimoinen harrastajavalmentaja.
💬 Raviurheilulla on sitoutunut yleisö
Huomiosta kilpailevat kaikki, mutta raviurheilu on hyvällä paikalla parijonossa. Sillä on uskollinen yleisö, joka palaa lajin ääreen viikosta toiseen. Yleisö tunnetaan hyvin, ja sen potentiaalia markkinointikumppaneille osataan koko ajan hyödyntää paremmin.
Kavionjäljen viime vuonna yhdistämät Teivon, Metsämäen ja Pilvenmäen myynti- ja markkinointitoiminnot mahdollistavat entistä vaikuttavampia kokonaisuuksia yrityskumppaneille. Tulevaisuudessa toiminta laajentuu toivottavasti valtakunnalliseksi, jolloin synergiaetuja saadaan entistä enemmän. Etenkin kansalliset ja kansainväliset brändit hyötyvät yhtenäisestä konseptista.
🎯 Tunnettuus on pitkää peliä
Perinteisesti raviurheilussa on myyty kilpailupaikkaan ja –tilanteeseen liittyvää näkyvyyttä: aitamainoksia ja loimilähtöjä. Perinteinen ei tarkoita vanhentunutta, päinvastoin. Aitamainokset ja voittoloimet ovat osa urheilun ydintä. Urheilu herättää tunteita: jännitystä, iloa, voiton hurmaa. Kun brändi näkyy juuri näissä hetkissä – radan laidalla, maalisuoralla tai voittokuvissa – se liitetään automaattisesti näihin tunteisiin.
Toisto tekee mestarin myös markkinoinnissa. Brändin toistuva esilläolo tekee siitä helposti tunnistettavan ja tutun. Kun sama brändi tulee vastaan kaupassa, on siihen helpompi tarttua.
📱 Ravirata sosiaalisen median alustana
Erilaiset modernin markkinoinnin ratkaisut ovat raviradoille jatkossa entistä kovempaa valuuttaa. Tässä alueellinen, ja tulevaisuudessa toivottavasti myös valtakunnallinen, yhteistyö tuottaa lisäarvoa kumppaneille.
Kavionjäljen somekanavat tavoittavat yli 25 000 seuraajaa ja keräsivät alkuvuoden aikana yli 3,4 miljoonaa näyttökertaa. Esimerkiksi Facebookissa ja TikTokissa Kavionjäljen edustamien ratojen yleisön sitoutuneisuus on kolme kertaa keskiarvoa suurempaa. Sama trendi toistuu molemmissa kanavissa, vaikka kohderyhmä on niissä eri. Useita some-kanavia hyödyntämällä tavoitetaan koko potentiaalinen asiakaskunta. Jopa Kavionjäljen uutiskirjeen avausprosentti on reilusti yli suomalaisen keskiarvon. Raviurheilu sitouttaa ja tavoittaa.
💡 Ravirata on enemmän kuin mainospaikka
Ravirata – olipa se sitten fyysinen tapahtumapaikka tai digitaalinen kanava – on enemmän kuin mainospaikka. Se on brändikokemus, jossa kumppanit ovat osa aitoa, lämminhenkistä yhteisöä.
Raviratojen on rakennettava lisäarvoa tuottavia markkinointistrategioita kumppaneidensa tarpeisiin, upean lajimme koko potentiaalia ja sen kaikkia kanavia hyödyntäen. Mainonta raviradalla on tunnetta ja muistettavuutta. Kun viesti rakennetaan yhteisön kautta, se jää mieleen – ja sydämeen.