
Kaisa Miettunen-Jokinen Kavionjälki Oy:n uudeksi myyntipäälliköksi
Kavionjälki Oy on nimittänyt uudeksi myyntipäällikökseen Kaisa Miettunen-Jokisen. Kaupallisesti kokenut ja raviurheiluun intohimoisesti suhtautuva Miettunen-Jokinen aloittaa tehtävässään 1.6.2025. Hän tuo tiimiin vahvaa osaamista asiakastyöstä, myynnistä ja liiketoiminnan kehittämisestä.
Kaisa on koulutukseltaan agrologi (AMK) ja on täydentänyt osaamistaan kauppatieteiden ja tietojenkäsittelytieteiden opinnoilla. Hänellä on laaja kokemus startup- ja kasvuyrityksistä erilaisissa kaupallisissa ja asiakasrajapinnan tehtävissä sekä liiketoiminnan kehittämisen ja teknologioiden parissa. Viimeiset kuusi vuotta hän on työskennellyt erityisesti B2B-myynnin, asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kehittämisen parissa.
Raviurheilun pariin Kaisa löysi lapsena Koillis-Lapissa, missä hän pääsi hoitamaan ravihevosia sekä treenaamaan ja kilpailemaan ponilla harrastajavalmentajan opissa. Nykyään hän toimii itse poniäitinä ja harrastajavalmentajana, minkä lisäksi hänen perheellään on osuuksia useammasta suomenhevoskimpasta.
– Olemme todella innoissamme saadessamme Kaisan mukaan vahvistamaan tiimiämme. Kaisan aikaisempi tausta ja osaaminen tukevat loistavasti Kavionjäljen kokonaisuutta ja se, että hän tuntee lajin ennestään harrastajana ja osaa arvostaa lajia ja sen tekijöitä on iso etu, iloitsee Kavionjälki Oy:n toimitusjohtaja Eeva Karvonen.
– Odotan innolla sitä, että pääsemme ratojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä tuomaan raviurheilua tykö vielä isommalle yleisölle. Raviratojen tulorahoitusta on pystyttävä vahvistamaan uusilla, luovilla tuotteilla ja ratkaisuilla, jotta meillä on tulevaisuudessakin toimintaedellytyksiä tämän lajin parissa. Vaikka minua innostaa ennen kaikkea tulevaisuus, kehittäminen ja muutos, odotan tosi paljon myös sitä, että pääsen oppimaan uutta itseäni viisaammilta ja kokeneemmilta niin lajin parista kuin sidosryhmistäkin, kertoo Kaisa.
Toivotamme Kaisan lämpimästi tervetulleeksi Kavionjälki Oy:n tiimiin!